Lujasti lempeä hyvinvointiviikonloppu


Seuraava viikonloppu 16.–18.6.2017

1 peruutuspaikka! info@merijooga.fi

Lujasti lempeä viikonloppu on ystävysten ja yhteistyökumppaneiden psykoterapeutti Maaret Kallion ja Merijoogan perustajan Johanna Pawlin toteuttama ja suurta kiitosta saanut kehon ja mielen hyvinvoinnin viikonloppu upeassa Hangossa. Kurssi on syntynyt Maaretin 2016 ilmestyneen Lujasti lempeä -kirjan ja HS:n suositun blogin pohjalta. Viikonloppu yhdistää mielen ja kehon osuudet sulavaksi kokonaisuudeksi. Suomen etelä Hanko luo upeat puitteet keskittyä oman hyvinvoinnin ja voiman lähteille viikonlopun ajan. 

Voit  viikonlopussa rauhaisasti levähtää joogamatollasi Merijoogan merihenkisen studion rauhassa aivan Hangon Itäsataman äärellä ja imeä käytännön elävistä osuuksista itseesi sen, joka sinua parhaiten tässä hetkessä puhuttelee sekä voimaantua kehollisissa harjoituksissa omasta tilanteestasi lähtien. Kaipasitpa irtiottoa, lepoa tai tukea ja keinoja esimerkiksi stressaavaan elämäntilanteeseen, olitpa sinkkua tai parisuhteessa elävä, nainen tai mies, olet sydämellisesti tervetullut. Tähän viikonloppuun toivotamme tervetulleiksi myös pariskunnat. 

hankoEt tarvitse aiempaa kokemusta esimerkiksi joogasta tai voit olla hyvinkin kokenut joogaaja. Viikonlopun keholliset osuudet (joogaharjoitteet) sekä erilaiset läsnäoloharjoitteet sopivat kaikille osallistujille ja erilaisia vaihtoehtoja tarjotaan monipuolisesti. Viikonlopun hidas tahti mahdollistaa jokaiselle omaa lempeää läsnä olevaa kehon ja mielen voimaa vahvistavien harjoitusten löytämisen. Maaretin osuuksissa ei ole ryhmässä jakamista; kaikki pohdinta tapahtuu omalla matollasi itseäsi kuunnellen.

Kurssi koostuu kahdesta päätekijästä: Maaretin havainnollistavista luennoista ja mielenharjoitteista sekä Johannan lempeistä jooga- sekä läsnäolo- ja hengitysharjoituksista. Maaret keskittyy omissa osuuksissaan mielen hyvinvointiin konkreettisin keinoin. Keskiössä on erityisesti oman mielen ansojen ymmärtäminen sekä armollisimpien vaihtoehtojen löytäminen. Viisas vaativuus ja myötätunnon armollinen voima saavat uusia näkökulmia jokaisen keskittyessä tutkiskelemaan oman mielen pahoin- ja hyvinvoinnin näkökulmia lempeän lujasti. 

Kehollisissa harjoituksissa levähdät ja hengität pintaa syvemmältä Johannan lempeässä ohjauksessa kehon mahdollisia jännitteitä ja lukkoja auki. Harjoitukset on suunniteltu elvyttämään kehoa luontaisesti stressistä, tuomaan sinulle tutuksi omaan arkeen sopivia joogasarjoja sekä avaamaan sydäntä rakkaudellisen harjoituksen merkeissä. Saat keskeisimmät harjoitteet myös mukaan. Johannan ohjaus on turvallista ja sallivaa.

Tavoitteenamme on lähettää sinut sunnuntaina omannäköiseen arkeesi takaisin levänneenä, itseäsi paremmin ymmärtävänä ja rentoutuneena. 

Viikonloppu on Maaretin ja Johannan yhteistyön muoto, joka sai alkunsa tutustumisesta joogamatolla Hangossa ja halusta toteuttaa yhteistyössä uudenlainen Mielen ja kehon hyvinvointikokonaisuus Hangossa. Maaretin ja Johannan hyvin samankaltainen lempeä ja käytännönläheinen luennointi- ja ohjaustapa kuljettaa sinut osuuksista toisiin sulavasti. 

Tutustu Johannaan ja Maaretiin.

Aikataulu 

Ohjelma alkaa perjantaina klo 18:30 ja päättyy sunnuntaina noin klo 13:00. Lauantaina alkuiltapäivästä on lyhyt tauko omiin hetkiin Lauantai-ilta on varattu omatoimiselle olemiselle tai halutessasi voit liittyä yhteiselle illalliselle kurssilaisten kanssa. Lopullinen aikataulu lähetetään 5 viikkoa ennen viikonloppua. Noin puolet viikonlopusta olet Maaretin ja puolet Johannan hellässä hoivassa. 

Lisätiedot ohjelmasta info@merijooga.fi

Viikonlopun ohjelma toteutetaan Merijoogan vaaleassa Hangon studiossa, joka sijaitsee vanhassa tehdaskiinteistössä aivan meren äärellä Hangon keskustan tuntumassa. 

Perjantai klo 18.30–20.30
Lauantai klo 9.30–18.00 (iltapäivällä noin tunnin tauko ja ilta on  omaa aikaa)
Sunnuntai klo 10.00–13.00

Lauantai iltana halukkaat voivat lähteä yhdessä omakustanteiselle illalliselle Hangon rantamakasiinien ravintolaan , jonne teemme pöytävarauksen. Voit myös valita viettää lauantai-illan omassa rauhassa.

Kokonaisuuden hinta 

350 € ( sis alv) sisältäen koko ohjelman perjantaista sunnuntaihin. Lauantain yhteinen lounas kuuluu myös hintaan. Majoituksen varaat itse suoraan hotellista/valitsemastasi majapaikasta.

Hangon majoitus 

Hangon majoituksen varaat itse. Alla suosituksiamme majoituspaikoiksi. Kesäkuun viikonloppuun suosittelemme majoituksen varausta heti varausvaiheessa.

Viikonlopun kumppanimme Hotel Regatta  

Hangon Regattarannan tuntumassa sijaitseva merellinen Hotel Regatta on moderni boutique hotelli, joka sijaitsee Lars Sonckin vuonna 1898 Hankoon suunnittelemassa jugendrakennuksessa. Hotelli avattiin entisöitynä vuonna 2012.

Hotellin sivuille pääset tästä: hotelregatta.fi

Villa Tellina huokuu vanhan ajan tunnelmaa aivan Regatan rannan tuntumassa. Auki kesäkuusta elokuun loppuun. Tutustu www.tellina.fi

Hotel Bulevard 

Hotel Bulevard sijaitsee Hangon keskustassa vanhassa poliisitalossa. Hotellin sisustuksen inspiraatio on haettu tunnettujen suomalaisten muotoilijoiden töistä. Lisätiedot ja varaukset: hotelbulevard.fi. Hotel Bulevardilla on myös vuokrattavana pieniä huoneistoja entisöidyssä Villassa hyvin lähellä Merijoogan studiota.

Villa Maija

Villa Maija tarjoaa ainutlaatuista huvilamajoitusta Hangossa – menneen maailman tunnelmaa nykyajan mukavuuksin ainutlaatuisella paikalla Appelgrenintiellä. Merijoogan studioon on noin 10 minuutin kävelymatka rantoja pitkin.

Kaikki majoitusvaihtoehdot sijaitsevat Hangon rantojen tuntumassa kävelyetäisyydeltä kaikkialta – Merijoogan studio, rakkaudenpolku, Bellevue-ranta, ravintola ja keskustan kävelykatu ovat ulottuvillasi helposti. 

Näin varaat paikan viikonloppuun 

Paikan varaus tapahtuu maksamalla varausmaksu 150 € webshopin kautta.
Varausmaksun suorittaneille loppuosa (200€) erääntyy maksettavaksi 30 päivää ennen kurssin alkua. 

Viikonlopun peruutusehdot
Varausmaksua ei palauteta mahdollisen peruutuksen sattuessa. 

Koko kurssi erääntyy maksettavaksi 30 päivää ennen ajankohtaa. Tätä myöhemmin tehdyistä peruutuksista perimme 100 % kurssihinnasta. Huolehdithan omasta matkavakuutuksesta, joka tuo turvan mahdollisissa sairastapauksissa. 

Lisätietoja
Merijoogan toimisto info@merijooga.fi tai suoraan Johannalta ja Maaretilta johanna@meriwellness.fi 

Lämpimästi tervetuloa Lujasti lempeä viikonloppuun!

 Johanna Pawli

Johanna Pawli

 Maaret Kallio

Maaret Kallio

Kysy lisää!

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.