Rakkausviikonloppu Maaret Kallio ja Johanna Pawli

 

Hanko 7.-8.9.2019. Rakkausviikonloppu on suunnattu pariskunnille, jotka haluavat irtioton arjesta ja pysähtyä parisuhteen eri teemojen äärellä mielen ja kehon keinoin. Viikonloppu soveltuu pitkää suhdetta rakentaville tai siinä eläville pareille. Kurssi pohjautuu tutkittuun tietoon parisuhteesta sekä konkreettisiin keinoihin parisuhteen voimavarojen vahvistamiseksi. Viikonlopun tavoitteenamme on lähettää lähentyneet ja levänneet parit kohti arkielämää.

Hangon syyskuun rauhaisassa tunnelmassa hengähdätte voimaantuen ystävysten ja yhteistyökumppaneiden psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallion ja Merijoogan perustajan, joogaopettaja Johanna Pawlin opastuksessa. Suosittu viikonloppu on saanut erittäin hienot palautteet aikaisemmin mukana olleilta pariskunnilta. Tavoitteenamme on lähettää toisiaan lähentyneet ja levänneet parit kohti arkielämää.

Mukana on kevään 2019 loppuun mennessä ollut yli 250 paria ympäri Suomea.

Kenelle? Viikonloppu on suunnattu kaikenlaisille pitkää parisuhdetta rakentaville tai siinä eläville pariskunnille, jotka haluavat irtioton arjesta pysähtyen parisuhteen eri teemojen äärellä mielen ja kehon alustusten ja harjoitusten – aikaa vain toisillenne.

Minkäänlaista aikaisempaa kokemusta joogasta ei tarvita Johannan kehollisiin harjoitteisiin ja mitään ei tarvitse ennakkoon osata.

Myöskään ryhmässä jakamista ei viikonloppuumme kuulu. Kaikki harjoitteet vievät teitä toisianne kohti ja teette harjoitteet rauhassa toisiinne keskittyen.

Viikonloppu soveltuu pitkää suhdetta rakentaville tai siinä eläville pareille. Kurssi pohjautuu parisuhteen voimavarojen vahvistamiseen, eikä se sovellu akuutissa kriisissä tai eropohdintoja käsitteleville pareille. 


Missä?
7.-8.9. kurssin keskiönä toimii Suomen eteläisin kaupunki Hanko. joka tarjoaa rauhaisan miljön pysähtymiseen parisuhteen äärelle. Maaretin ja Johannan turvallisessa opastuksessa saatte vain levähtää keskittyen toisiinne. Omalla ajallanne voitte tutustua Hangon rakkauspolkuun, kävellä pitkin rantoja ja nauttia esimerkiksi Regatta Span altaista ja saunoista tai varata hemmotteluhoitoja. Kurssipaikka sijaitsee Hangon keskustassa.

Viikonloput kapteenit Maaret Kallio ja Johanna Pawli

Mielen osuudet: Psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio

Keholliset osuudet: Merijoogan perustaja, joogaopettaja Johanna Pawli

Rakkausviikonlopun ohjelma 

Perjantai

Mikäli saavutte Hankoon jo perjantaina, saatte tietoa Hangosta infokirjeestämme ennen viikonloppua. Viikonlopun ohjelma alkaa lauantaina. 

Lauantai

Klo 10.00-18.00

Tervetuloa – Viikonlopun avaus Maaret ja Johanna

Alustuksen jälkeen jatkamme kehoa avaavalla osuudella/Johanna

Onnellisen parisuhteen salaisuus on syvässä tunneyhteydessä -teeman luento ja harjoituksia/Maaret 

Aamupäivän jälkeen yhteinen lounas ravintola Origo

Lounaan jälkeen siirrymme iltapäivän ohjelmaan. Johannan rentouttava äänimaljoilla toteutettu sointukylpy tuo teidät takaisin rakkausmatkalle. Levähdätte yhdessä lounaan jälkeen sointumatkalla. Rentouden jälkeen keholliset yhdessä tehtävät harjoitteet vievät teitä kohti toisianne turvallisesti, toisiinne keskittyen. 

Kosketuksen, hellyyden ja seksuaalisuuden merkitys parisuhteessa -teema saattaa pariskunnat Maaretin kanssa lauantain satamaan.

Ilta on varattu omalle ajallenne. Illallissuosituksia saatte Hangon ravintoloihin kattavasti infokirjeessä. 

Sunnuntai  

Klo 9.30–13.00

Hyvää huomenta – Aamun avaus kehoon ja mieleen Johannan johdolla.

Kehon herättelyn jälkeen jatkatte Maaretin kanssa viikonloppumme päättävään osuuteen: Me on suurempi sana kuin minä.

Viikonlopun päätös ja kiitos. Tunnelmat tässä ja nyt.

Paikka

Viikonloppumme tyyssijana on Hangon keskustassa oleva kurssitila, jossa viikonlopun ohjelmaosuudet toteutetaan. Kaikki odottaa paikalla valmiina alustoista ja apuvälineistä lähtien. Tuotte vain itsenne paikalle. Saatte tarkemmat tulo-ohjeet infokirjeessä. Kaikista hotelleista kävelee hetkessä kurssipaikalle ja parkkipaikkoja on myös suoraan talon edessä.

Tiedoksenne 

Maaret käsittelee osuuksissaan pitkän parisuhteen onnellisuuden ja vireyden edellytyksiä. Parit pääsevät tutustumaan tavallisiin parisuhteiden ongelmiin ja niiden ratkaisutapoihin sekä saavat runsaasti konkreettista tietoa siitä, miten omaa parisuhdettaan voi vahvistaa.

Maaretin osuuksissa ei jaeta kokemuksia ryhmässä, vaan saatte pohtia ja käsitellä aiheita täysin kahdestaan. 

Johannan harjoitteet ovat helppoja ja kaikille sopivia, eivätkä vaadi minkäänlaista aikaisempaa kokemusta joogasta. Johannan pitkä ja vankka kokemus tuo harjoitteet helposti lähestyttäväksi. Osa harjoituksista tehdään parin kanssa ja osa yksin.

Majoitus 


Mikäli tarvitsette majoitusta Hangosta, se kannattaa hoitaa kuntoon heti varauksen teon yhteydessä. Majoituksen viikonloppuun varaatte itse.

Alla ehdotuksiamme:

Hotel Regatta:

Upea Hotel Regatta myöntää viikonloppuumme osallistujille huoneen hintaan 130 € /yö ja hinta on voimassa sekä pe että la Hankoon saapuville. Hotellihuoneen Regattaan voitte varata varausmaksun maksamisen jälkeen itse suoraan Regatasta koodilla Merijooga, email: info@hotelregatta.fi. HUOM! Kiintiöhuoneita on tarjolla rajoitetusti ja hotelli varaa huoneita kiintiöstämme varausjärjestyksessä, kunnes niitä on saatavilla. Teidän tulee osallistua viikonloppuumme saadaksenne kiintiöstä huoneen. 

Villa Maija:

Villatunnelmaa haluaville on tarjolla kylpyläpuiston modernisoitu Villa Maija. Villa Maijan huoneiden tiedot ja varaus: www.villamaija.fi.

Hotel Bulevardi:

Hotel Bulevardi on rakennettu  vanhaan polisiiasemaan ja sen palvelu ja tunnelma on hyvin lämminhenkinen. Jokainen huone on persoonallisesti sisustettu omannäköisekseen. Huonehinnat alk 80 € per yö. www.hotelbulevard.fi.

Villa Solgården:

Vanhaa villatunnelmaa edustaa myös Solgården kylpyläpuistossa, joka on täysin kunnostettu muutama vuosi sitten aikuiseen makuun. Huone 150 € per yö. www.villasolgarden.fi

Viikonlopun hinta ja ilmoittautuminen 

Viikonlopun hinta on 560,00 € (sis. alv) per pariskunta.

Hinta sisältää viikonlopun ohjelman Maaretin ja Johannan johdolla sekä yhteisen lounaan lauantaina kahdelle. Majoituksen varaatte ja maksatte itse majoituspaikkaanne.Mikäli maksajana on yritys tai toiminimi, hintaan lisätään alv (560,00 € + alv 24 %) 

Ohjelmasta noin puolet olette Johannan ja puolet Maaretin kanssa.

Ilmoittautumislinkki: Paikka vahvistetaan maksamalla Merijoogan webshopin kautta varausmaksu  (200 € /pari) täältä.

Paikkoja on tarjolla, kunnes niitä voi varausmaksulla webshopista lunastaa. Loppumaksu erääntyy maksettavaksi 2 kk ennen viikonloppua.

Peruutusehdot 

Ilmoittautumisen yhteydessä peritään varausmaksu. 2 kk ennen kurssin alkua suoritetaan kurssimaksun loppuosa. Maksutiedot lähetetään emailitse varausvaiheessa ilmoittamaasi osoitteeseen noin 2,5 kk vennen viikonloppua. Jos osallistujapari peruu osallistumisensa, varausmaksua ei palauteta, eikä kurssia voi siirtää seuraaviin  tapahtumiin. 2kk tai vähemmän ennen kurssia tulleesta peruutuksesta veloitetaan täysi kurssimaksu (100%). Huolehdittehan myös omasta matka/sairasvakuutuksesta, joka korvaa mahdollisen viime hetken sairastumisen. Kurssin peruuntuessa järjestäjän taholta ”force majeure” –syistä on järjestävän vastuulla palauttaa osallistumismaksut, mutta ei mahdollisia muita ilmoittautuneille aiheutuneita kuluja

Tervetuloa Suomen etelään Hankoon hengähtämään ja voimaantumaan  

Lisätiedot

Käytännön kysymyksissä sinua auttaa Merijooga Hangon  toimisto: info@merijooga.fi. Sisältöön liittyen saat Johannaan ja Maaretiin yhteyden suoraan johanna@meriwellness.fi

Palaute osallistujalta

Tämä viikonloppu antoi meille niin paljon! Ehdottomasti yksi parhaimmistamme kokemuksistamme yhdessä. Viikonloppu tuntuu kantavan vielä arkeemme asti. Kiitos kiitos kiitos.

Palaute osallistujalta

Parasta meille oli viikonlopussa huomata, että olemme tehneet asioita oikein. Oli myös hyvä, että olimme molemmat kuulemassa saman asian. Olisimme vain voineet kuunnella Maaretia lisää ja lisää. Myös keholliset harjoitukset yhdessä olivat uutta ja mieskin tykkäsi joogasta :). Ihanan rentoa.