Viikonloppu on täynnä. 

 

Marraskuun MeriMind joogaviikonloppu 23.-25.11. keskellä vuoden pimeintä aikaa kutsuu voimaan hyvin Hankoon Merijoogan perustajaäitien ja joogaopettajien Johanna Pawlin ja Charlotta Savanderin johdolla.

MeriMind joogaviikonloput ovat laadukkaita hengähdyksiä merellisissä hyvinvoinnin teemoissa hyvätunnelmaisessa porukassa Suomen etelässä Hangossa. Viikonloppuja on järjestetty vuodesta 2013.

Kenelle?  

Merimind viikonloppumme on sinulle, jota kiinnostaa joogaharjoitus ja hengittelyt  merellisessä miljössä. Teemme monipuolisesti harjoitteita, joista löydät varmasti omasi. Viikonlopussa näkyy vahvasti ajatuksemme kehomieli-yhteyden vahvistamisesta  monipuolisten harjoitteiden kautta –  Hyvällä tavalla haastaen ja samalla rennosti ja hellitellen.

Viikonloput ovat saaneet palautteen erittäin myönteisestä ja sallivasta ilmapiiristä, jossa jokainen löytää oman tapansa voimaantua kulloisestaan tilanteestaan lähtien. Toisinaan tarvitsemme enemmän ”olemista ja hellittämistä asanoiden avulla  ” ja toisinaan taas voimakkaampaa  harjoitusta ja haastamista saadaksemme kehomme ehkä ”liikkeelle” kohti uutta voimaa.

Lähestymme viikonlopuissa joogan kautta kehollisuutta hyvin käytännönläheisesti ja selkokielellä. Emme kumpikaan viikonlopun vetäjistä usko ehdottomuuksiin, joko-tai asetelmiin, vaan lempeää ja sallivaa otetta tarkastella ja vahvistaa viikonlopussa omaa hyvinvointia. Otat mukaasi arkeen sen, mikä jää viikonlopusta kokemuksen kautta elämään. 

 

Valitse Yin&Yang tai Aerial&Flow -väylä 

Sinulle, joka haluat hitaasti etenevää Yinjoogapainotteista harjoitusta,  jossa yhdistyy asanoiden rinnalla hengitys- ja läsnäoloharjoitukset, sopii Johannan väylä Yin&Yang. Hellitämme ja hengitämme. Väylälle ovat tervetulleita myös kokeneet joogaajat, jotka haluavat rauhallisemman kehomieliyhteyttä läsnäoloharjoitteilla asanatyöskentelyn rinnalla vahvistavan harjoituksen.

Sinulle, joka halut lähteä mattojoogan lisäksi myös dynaamisempaan jooga harjoitukseen ja syventää aerialjoogan kautta joogamatkaasi, valitset la ja su aamupäivälle Charlotan väylän Aerial (lentojooga). Myös Johannan väylällä on lempeän dynaamista asanatyöskentelyä, mutta kaikki tehdään matolta käsin.

Pyydämme sinua valitsemaan alustavasti väyläsi ilmoittautumisen yhteydessä. Väylien vaihto keskenään on jälkikäteen mahdollista, jos tarpeesi viikonlopulle muuttuvat. 

 

Merimind ohjelma (pienet muutokset mahdollisia)

Perjantai klo 18.30-20.30

Tervetuloa, alustus  syksyn MeriMind-teemaan, yinjoogaa ja laskeutumista viikonloppuun. Studiossamme sinua odottavat kaikki tarvittava joogamatosta lähtien.

Lauantai klo 8.30-17.30

Hyvää huomenta Marraskuu aamuharjoitus (mindfulness) rannalla. Harjoituksen jälkeen aamiaisaikaa omassa majoituspaikassasi/Hotel Regatan aamiainen myös kertamaksulla.

Jakaannumme kahteen väylään loppuaamupäiväksi jatkamaan syksyn teemaa Johannan ja Charlotan johdolla.

Viikonlopun harjoitteita tukeva MeriMind-lounas.

Omaa aikaa Hangossa. 

Iltapäivämme käynnistyy  viikonlopun teemaan yhä  syvemmälle kuljettavalla Yinjoogan harjoituksella ja sointukylvyllä. Harjoituksen jälkeen on aikaa esim Regatta Span kylpylässä nautiskelemiselle.

Ilta on omaa aikaasi ja voit viettää sen tavalla, joka parhaiten voimaannuttaa sinua. Tarjoamme mahdollisuuden lämmintunnelmaiseen  kurssilaisten kesken yhteisillalliseen. Teemme pöytävarauksen ennakkoilmoittautuneille.

Sunnuntai 9.30-13.00

Aamun hengittelyt studiollla. Kuuntelemme ja kuulemme kehon ja mielen tuntemuksia pysähtymällä yhteiseen aloitukseen.

Viikonlopun päättävä asanamatka kummallekin väylälle.

Harjoituksen jälkeen siirrymme päätöslounaalle noin klo 12.30

Viikonloppumme päättyy yhteisen lounaan jälkeen. Hyvää kotimatkaa!

Viikonlopun oppaat ja paikka



Merijoogan perustajat Johanna Pawli ja Charlotta Savander.

Ystäväkaksikko on pitänyt retriittejä yhdessä useita vuosia ja kummallakin on taustallaan pitkä ja säännöllinen oma joogaharjoitus  sekä erittäin vankka ohjaajatausta pohjautuen useisiin koulutuksiin.

Viikonloppumme laivana toimii Merijoogan meren äärellä aivan Hangon keskustan tuntumassa sijaitseva kaunis hyvinvointistudio (Satamakatu 2). 

Kurkkaa Hangon studiomme tunnelmaa täältä.

Majoitusvaihtoehtoja

Majoituksen viikonloppuun varaat itse. Suosittelemme majoitukseen kumppaniamme Hotel Regattaa noin 5 minuutin päässä joogastudiostamme.

Viikonloppuhinta  Hotel Regatassa Merijoogan viikonloppukurssin osallistujille: – 2 henkilön Superiortason huone aamiaisella – € 115,00/yö info@hotelregatta.fi ja mainitse koodi Merijooga varauksesi yhteyteen. Hotellivaraus tulee tehdä 2 kk ennen viikonloppua saadaksesi Merijoogan kiintiöhinnan.

Hinta ja ilmoittautuminen


Viikonlopun kokonaisuuden hinta on 299 € sisältäen kaikki harjoitukset Merijoogan perustajien Johanna Pawlin ja Charlotta Savanderin opastuksessa  (pe–su) sekä kaksi viikonloppua tukevaa runsasta lounasta  (lauantai ja sunnuntai).

Jokainen harjoitus on räätälöity tätä viikonloppua varten. Majoitusvarauksen hoidat itse.

Varaat paikkasi maksamalla varausmaksun 100 € täältä.

Joogaviikonlopusta voi maksaa suurimman osan myös liikuntaseteleillä ja -korteilla. Ilmoittaudu tällöin suoraan info@merijooga.fi 

Lauantain illallinen on vapaaehtoinen ja omakustanteinen kurssilaisten kesken ja kysymme halukkuuttasi osallistua lähempänä viikonloppua.

Loppuosa viikonlopusta erääntyy maksettavaksi 30 vrk ennen tapahtumaa (lasku emailitse).

Lisätiedot: info@merijooga.fi 

Peruutusehdot

Jos peruutus tehdään viimeistään 30 vrk ennen tapahtumaa, palautamme muun maksun kokonaisuudessaan, mutta pidätämme varaus- ja toimistokulut 100,00 € / varaus. Sitä lyhyemmällä varoitusajalla tulleiden peruutuksien jo maksettuja maksuja emme voi palauttaa, eikä kurssilla ole peruutusmahdollisuutta. Kurssia ei voi myöskään siirtää seuraaviin tapahtumiin. Tilalle on mahdollista vaihtaa toinen osallistuja itse nimeämänä. Huolehdithan omasta matka/sairasvakuutuksesta, joka korvaa mahdollisen peruuutuksen/sairastumisen.