Johanna Pawli

Merijoogan/Meriwellness Oy:n perustaja

”Haluan tarjota jokaisella tunnillani omannäköisen matkan kehon ja mielen laskeutumiseen ja voimaantumiseen. Läsnäolo, virtaava hengitys, heittäytyminen hetkeen ja myönteisyyden kautta joogaaminen korostuvat opetuksessani. Opetukseni on aina turvallista, rajoja ja jokaisen omaa tilaa ja rajoja vahvasti kunnioittavaa.” 

Kiinnostus ihmismieleen ja keinoihin saada työkaluja omaan kasvuun joogan ja meditaation sekä hengityksen avulla kiinnostaa Johannaa suunnattomasti. Tämä näkyy vahvasti myös opetuksessa. 

Johannan tunneilla käyvät tietävät hänen suuren rakkautensa mereen, aaltoihin ja opetukseen, jota hän sanoittaa vahvasti mielikuvilla. Joogaharjoitus on parhaimmillaan kuin leikkikenttä oman kehon ja mielen avautumiseen. Johanna tuo  joogan helposti saavutettavaksi ohjaustavallaan kaikkien ulottuville erittäin vahvalla  läsnäolollaan.

Johannan oma joogataipale alkoi jo 1990-luvulla dynaamisesta joogaharjoituksesta ja on ajan myötä kulkenut kohti rauhallisempia joogamuotoja, joissa kehon ja mielen liitto korostuu vahvasti. Ennen Merijoogan perustamista Johanna työskenteli yli 15-vuotta yritysmaailmassa erityisesti henkilöstöviestinnän parissa ja ammentaa myös aiemmista kokemuksistaan opetuksessaan.

Tällä hetkellä Johannan erityisen kiinnostuksen kohteena on hengitys, sen luontainen voima stressin elvyttämisessä ja hengityksen oman rytmin löytäminen. Johanna yhdistää Yinjoogaa ja psykofyysisen hengitysterapian työkaluja myös kursseillaan.  Yinjoogassa  pääopettaja on arvostettu Sarah Powers, jonka koulutuksissa ja hiljaisuuden retriiteillä hän käy maailmalla vuosittain.

Johanna on perustanut Merijoogan vuosien harrastuksestaan  vuonna 2013 ja perustanut studiot kolmen vuoden aikana Hankoon, Espooseen ja Helsinkiin. Johannan pääyhteistyökumppani keho-mieli -kursseissa on psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio.

”Hengitys ja pysähtyminen kuuntelemaan omaa kehoa pienin pysäkein päivän aikana ovat omia työkalujani arjessani. Saa vain olla. Aina voi hengittää”,  summaa Johanna.

KTM  Helsingin kauppakorkeakoulu (Organisaatiot ja johtaminen, viestintä), joogaopettaja (RYT-200 Flow&Yin), Yinjooga ja meditaatio (lisäopintoja yli 200 h, Sarah Powers, Insight Yoga, Joe Barnett jne  sekä muita ulkomaisia opettajia), Hengitysohjaaja, MIndfulnessohjaaja. Lisäksi lukuisia muita täydentäviä opintoja ja lyhytkursseja joogan saralla vuosittain.

Johanna Pawli

Haluan tarjota jokaisella tunnillani pienen pysähdyksen tähän hetkeen lempeästi ohjaten joogamatkalla eteenpäin. Läsnäolo, virtaava hengitys, heittäytyminen hetkeen ja ilon kautta joogaaminen korostuvat opetuksessani. Ohjaan vahvasti myös omien kokemusteni pohjalta.